Monen hoiva-alan ammattilaisen mieleen on saattanut tulla ajatus, pitäisikö perustaa yksityinen hoivakoti, jossa hoidon voisi järjestää juuri omien näkemystensä mukaan. Suomen väestön ikääntyessä palveluiden kysyntä kasvaa, joten uusia toimijoita alalle mahtuu. Perinteisten hoivakotien lisäksi tarvetta on myös kevyemmille palveluasumisen muodoille.

Hoivakodin perustamiseen motivoi usein halu tarjota hyvää hoitoa asukkaille ja miellyttävä työpaikka niin itselleen kuin henkilöstölle, mutta toki asiaa tulee ajatella liiketoiminnankin näkökulmasta. Ennen kuin asukkaat voivat muuttaa sisään ja uuden hoivakodin toiminta saadaan pyörimään, edessä ovat samat etapit kuin minkä tahansa yrityksen perustamisessa.

Kutsumusalan yrittäjällekin kaupallisesta osaamisesta on apua

Uuden hoivakodin perustaja on usein hoiva-alan ammattilainen, joka toteuttaa kutsumustaan ja jolla on jo vankka kokemus alalta. Hoiva-alan osaamisen lisäksi taustalla on hyvä olla myös kaupallista osaamista joko omasta takaa, liiketoimintakumppanin puolesta tai verkostoissa.

Sopiva yhdistelmä hoitopuolen ja kaupallisen puolen näkemystä muodostavat toimivan kokonaisuuden. Toki tarjolla on myös yrittäjäkoulutuksia, joista saa tarvittavaa tietoa ja hyvät lähtökohdat oman yritystoiminnan aloittamiseen.

Hoivakodin perustajan tehtävälistalle kuuluvat muun muassa

  • liiketoimintasuunnitelma
  • alueen kilpailutusten ja asiakastilanteen kartoitus
  • osaavan henkilöstön saatavuuden kartoitus
  • budjetointi
  • lupien hankinta
  • tarpeisiin sopivien tilojen vuokraaminen tai hankkiminen.

Liiketoimintasuunnitelmalla alkuun

Yritystoiminnan aloittaminen lähtee liiketoimintasuunnitelmasta, joka selkeyttää yrityksen toimintaa. Sitä edellytetään myös rahoituksen saamiseksi.

Suunnitelmassa kuvataan kattavasti muun muassa yritysidea, selvitetään yrityksen toimintaa ja mahdollisuuksia sekä kartoitetaan kilpailua. Onko hoivakodilla esimerkiksi erityinen palvelukonsepti tai tavoitteleeko se tietynlaista asiakaskuntaa?

Liiketoimintasuunnitelmassa käydään myös läpi, miten rahoitus suunnitellaan järjestettäväksi. Minkä verran on käytössä omaa pääomaa ja minkä verran tarvitaan lainaa toiminnan käynnistämiseksi?

Kartoita alueen tarpeet hoivapalveluille

Hoivakodin perustajalla on usein jo mielessään sille sijainti ainakin jonkinlaisella tarkkuudella. Kannattaa kuitenkin kartoittaa tarkasti ennen hankkeen aloittamista, minkä verran paikkakunnalla tai lähiseudulla on tarvetta palveluille.

Etukäteen tulee selvittää, mistä tulevat asiakkaat. Miten päästä palvelusopimuksen piiriin ja miten tehdä itsensä tunnetuksi tahoille, jotka päättävät, minne ihmisiä ohjataan palveluasumisen pariin? Uuden hoiva-alan yrittäjän kannattaa heti alkuun tutustua alueen kilpailutuksiin ja tarjota niistä sopiviin omaa palveluaan.

Vaikka hoiva-asumiselle on tarvetta, alalla on myös kilpailua. Kaikki asiakkaat eivät välttämättä ohjaudu palveluihin julkisen puolen kautta. Siksi jo liiketoimintaa suunniteltaessa kannattaa miettiä markkinointia potentiaalisille asukkaille.

Mistä osaavaa henkilökuntaa?

Jo ennen hoiva-alan yrityksen perustamista on hyvä kartoittaa, minkä verran seudulla on osaavia ja koulutettuja alan ammattilaisia, jotka saattavat haluta siirtyä uuteen työpaikkaan. Koska hoiva-alalla on pulaa henkilöstöstä, asia kannattaa selvittää hyvissä ajoin. Entä minkä verran omista verkostoista, kuten entisistä työkavereista, voisi löytyä henkilökuntaa rekrytoitavaksi?

Kannattaa myös miettiä, löytyisikö yrityksen pyörittämiseen kumppaneita. Sitä kautta on mahdollista saada myös ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilökuntaa. Useamman henkilön perustamassa yrityksessä on sekin etu, että jokaisella on omat verkostonsa ja erilaista osaamista.

Mistä toimitilat hoivakodille?

Kun yritystoiminnan aloittamisen perusasiat ovat kunnossa, tulee viimeistään etsiä toimitilat, vaikka niistä syntyvät kustannukset on toki otettava huomioon jo liiketoimintasuunnitelmaa tehtäessä.

Kannattaako rakennuttaa uudet tilat vai etsiä tarkoitukseen sopivat valmiit tilat?

Olemassa olevien hoivakotitilojen vuokraaminen on varteenotettava vaihtoehto varsinkin ensimmäistä omaa hoivakotia perustettaessa. Silloin on kuitenkin tärkeää huomioida tiloja koskevat vaatimukset.

Tilojen tulee täyttää viranomaisvaatimukset

Sekä uudet että vanhat hoiva-asumisen tilat tarkistetaan ennen käyttöönottoa aluehallintoviranomaisen puolesta. Viranomainen käy kohteessa, kerää viranomaislausunnot, tarkistaa toimintasuunnitelman ja päättää luvan antamisesta. Hän määrittelee toiminnan mahdolliset reunaehdot, kuten yöhoitajamitoitukset ja paikkamäärän.

Jos uudella hoivayrittäjällä on jo tiedossaan täydelliseltä vaikuttavat tilat, joihin hän olisi valmis sitoutumaan vaikka yhdeltä istumalta, kannattaa kuitenkin malttaa mielensä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista.

Vaikka tiloissa olisi ennenkin ollut hoivatoimintaa, toimijan vaihtuessa tilat tarkistetaan uudelleen. Näin varmistetaan, että ne sopivat uuden toiminnanharjoittajan tarjoamaan palveluun.

Tiloihin kohdistuvat vaatimukset ovat myös muuttuneet ajan kuluessa. Esimerkiksi asukaskohtainen kylpyhuone on vaatimus, jota kaikki vanhat hoivatilat eivät välttämättä täytä. Remontointikulut kasvavat nopeasti suuriksi, jos kylpyhuoneita ryhdytään lisäämään jälkikäteen jokaiseen huoneeseen.

Siksi tiloihin ei kannata sitoutua ennen kuin on varmaa, että ne täyttävät oma hoivakotitoiminnan vaatimukset myös viranomaisen näkökulmasta tai että mahdollisiin remontteihin on varaa investoida. Myös kilpailutukset saattavat vaatia tiloilta tiettyjä ominaisuuksia, mikä kannattaa tarkistaa etukäteen.

Hoivatilojen rakennuttaminen vuokramallilla

Turvallinen ja riskitön ratkaisu uusien tilojen hankintaan onkin rakennuttaminen vuokramallilla. Se tarkoittaa, että hoiva-alan yritys saa yhdellä sopimuksella käyttöönsä täysin uudet ja modernit tilat, jotka soveltuvat nykyaikaisiin palveluasumisen vaatimuksiin.

Vuokrarakentamisessa hoivayrittäjä pääsee vaikuttamaan tiloihin alusta lähtien aivan kuin olisi rakennuttamassa omia tiloja. Suunnitelma tehdään yhdessä aina tontin valinnasta asti. Yhdessä rakentajan kanssa arvioidaan kohderyhmän tarpeet, sijainti ja tiloilta vaadittavat ominaisuudet.

Hoiva-alan rakentamiseen erikoistunut palveluntarjoaja osaa ottaa huomioon kaikki hoiva-asumisen tarpeet ja viranomaisten vaatimukset. Budjetti sovitaan heti alussa, jolloin ei tule vastaan yllätyksiä. Siksi vuokrarakentaminen on yrittäjälle riskitön tapa saada käyttöönsä uudet tilat.

Hoiva-alan yrityksen perustajalla on hoidettavanaan paljon asioita, henkilöstön löytämisestä lupien hankintaan, ennen kuin toiminta saadaan käynnistymään. Vuokrarakentaminen mahdollistaa yrittäjille keskittymisen muiden asioiden hoitamiseen samalla, kun hoivatilat rakentuvat ammattilaisen toimesta.

Unelmista todeksi

Hoivakodin perustaminen vaatii paljon työtä, siinä missä muunkin yritystoiminnan käynnistäminen, mutta tarjoaa mahdollisuuden kehittää omannäköistä hoivapalvelua. Se on myös vertaansa vailla oleva tilaisuus vaikuttaa omaan ja kollegojensa työympäristöön.

Jos hoivakodin perustaminen on suunnitelmissasi, ota yhteyttä, niin keskustellaan, millaiset tilat sopisivat juuri sinun tarpeisiisi.

Tero Toiviainen
Kaupallinen johtaja
040 776 6480
tero.toiviainen@sievihvt.fi